|
"PARAS BILEBÄNDI
NIINQ EVER!!"
-Neito Kuusamosta-
"PARAS BÄNDI MITÄ
VERKKOVIRRALLA SAA"
-Joku bändistä-
"EI PAHA!"
-Salolainen fani-
"ONKO NUO TEIJÄN
OMIA BIISEJÄ?"
-Pullossa kasvanut nuorimies-
"ROCK THE FUCKING ROCK!"
-Todella iso ukko-
|
 |
16.05.2012
Tänään ohjelmassa lanteen ketkutusta Kouvolan Mulligansissa. Perjantai ja lauantai meneekin puukkohippasilla pohojanmaalla, Seinäjoen Ilonassa. Pistämmä painit pystyyn !!
10.05.2012
Heipä hei ähät ja kutit:). Huomenna on luvassa tavattoman hieno päivä. Päivästä menemme maan uumeniin tekemään historiaa ja päräytämme keikan Kemin kaivoksella, 500m syvyyksissä. Ja siinä vasta alkua tavattomuudelle.. Illalla kekkerit jatkuu Kemin Cumuluksessa 23.00 alkaen, mahtavaa päästä soittamaan kotikonnuilla !! Ja lauantaina mahtavuus jatkuu Oulussa Vanhalla Paloasemalla..luvassa ainakin itsensä kesäkuntoon bodannut, orkesterimme adonis, Mikko <3
30.04.2012
Homman nimi on Kuopion Ilona..vappunenät päähän, tippaleivät taskuun ja tulkaahan paikalle mutustelemaan :).
29.04.2012
Apinat kiittää kaikkia kannustajiamme, ilman teitä emme olisi pääseet näin pitkälle <3. Suuri kiitos YLEn koko henkilökunnalle, HipHop Houselle, Hiltsille ja Ristolle ja myös Sarille !!! ja vielä kerran meidän kannustajille !!! Tästä on hyvä jatkaa :). JA ISO KÄSI LIPPOSILLE, siis LITMASILLE...loistava kilpakumppani, aivan mielöttämän mukavia ja taitavia jätkiä ! Parempi voitti, eikä ollut todellakaan häpeä hävitä LISMASILLE.. KIITOS <3
27.04.2012
Suurin osa apinalaumasta on jo startannut kohti Tamperetta. Viimeisetkin kaksi, komppiryhmän apinat hyppäävät yöjunaan ja aamulla koko laumalla kohti Tohloppia. SPEKULOINTIA huomisen kulusta löytyy oheisesta linkistä, lukepaaka. Ja huomenna ÄÄNESTÄPÄÄKÄ !!
- ätsenää -
25.04.2012
Grande Finale lähestyy hurjaa vauhtia, tämähän menee vallan jännäksi. Lauantaina GHA:n APINAT kohtaavat arkkivihollisensa Lipsaset. Suora lähetys Tampereen Tohlopista alkaa klo 19.30 ja kanavahan on YLE2 ! Ja ähäkutin tittelin saat taas käymällä BILEBÄNDI 2012 SIVUILLA ja antamalla meille äänesi <3 !
Tässäpä vielä ihanaisten IIRISTEN <3 tekemä tsemppivideo...jos tämä ei tsemppaa ni ei sitten mikään. KATSOPAAKA !!
16.04.2012
Kiitos teille kaikille tuesta ja kannustamisesta <3. Ilman teitä, emme olisi semifinaalista selvinneet. Kisa oli tosi tiukka ja kilpakumppanimme Remix veti aivan mielettömän shown. Kiitos pojat hyvästä vastuksesta !
Jos missasit lauantaisen lähetyksen, sen voit katsoa uusintana tästä :)! Tässähän ei ole kuin puoltoista vkoa Grande Finaliin..silloin taas tukea tarvitaan voittaaksemme koko kisan ! Luvattuja halauksia ja pusuja voi tulla lunastamaan keikoiltamme tai jos vain sattuu vastaan tulemaan ni ei muuta nykimään hiasta ;). KIITOS vielä kerran teille kaikille ähäkuteille , ootte huippuja !!!
- Grooving High Allstars -
12.04.2012
Tässähän alkaa vallan jännittämään..huomenna retkikunta starttaa kohti Tamperetta ja lauantaina se onkin sitten menoa :). Vielä on mahdollista tulla kannustamaan meitä suoraan lähetykseen Tampereen Tohloppiin. Mikäli innostusta, lmoittaudu ja kerro, kuinka isolla joukolla olette tulossa: milja.kauppinen(a)yle.fi.
Ja sitten se TÄRKEIN asia : Voittaaksemme Remixin tarvitsemme ääniä. Vaikka meillä orkesterissa laulajia enemmän ja vähemmän, äänet ei riitä ja tarvitsemme apua! Käy klikkaamassa itsesi BILEBÄNDI 2012 SIVUILLE ja pistä äänestyksessä ruksi kohtaan Grooving High Allstars. Ja myös tekstariääniä suorassa lähetyksessä arvostamme suuresti...ähäkutit !!
10.04.2012
Tätä päivää onkin odotettu, minun synttärit...aivan mieletöntä ! Vielä mielettömämpää on luvassa ensi lauantaina YLE2 klo 19.30, kun GHA:n apinat kohtaavat REMIXIN karpaasit...voi juku! Sen kunniaksi klikkaa itsesi BILEBÄNDI 2012 SIVUILLE ja käy antamassa meille äänesi. Tämän tehtyäsi olet virallinen orkesterin ähäkutti <3
- Synttärisankari + apinat -
08.04.2012
Kiitos Salla ja Pyhä, oli huippu viikonloppu :)! Tässäpä uutta videota näytille...vilkaiskaapa, ähäkutit !
03.04.2012
Pääsiäinen lähestyy ja kovin monella on munatkin vielä munimatta. Torstai on erittäin hyvä päivä munia Sallan Keloravintolassa. Perjantain ja lauantain munimiseen monet suosivat Hotelli Pyhätunturia. Ja mikäs sen mukavampaa kuin munia porukalla :) Munarikasta pääsiäisen odotusta teille kaikille, minä olen omat munani jo hankkinut hyvissä ajoin..
- Jukka -
26.03.2012
Viikonlopusta toivuttu..Olihan vain mieletön fiilis kun "BILEBÄNDI 2012" tulokset julkistettiin. Ja mieletön fiilis on edelleen. Kiitos kaikille teille, meitä äänestäneille!!...olipas runollisesti ilmaistu :). Kiitos myös YLE.:lle, studioyleisölle sekä loistavalle kilpakumppanillemme, Roope Salminen & Koirat. Olihan vain hienoa ja 14.04.2012 kisaillaan seuraavan kerran. Myös silloin teidän äänet on ratkaisevassa osassa ja jokainen ääni on meille enemmän kuin tärkeä !! Ohessa vielä POHJOLAN SANOMIEN juttu lauantaisesta voitosta sekä YHTEENVETO ILLASTA JA FIILIKSET LÄHETYKSEN JÄLKEEN
KIITOS <3
- GHA:n apinat -
18.03.2012
H-Hetki lähestyy..tulevana lauantaina klo 19.30 alkaa suora lähetys Tampereen Tohlopista YLE2..sitten se on menoa. Jokainen ääni on meille enemmän kuin tärkeä. Käy toki antamassa äänesi "BILEBÄNDI 2012" sivuilla ja lauantaina myös tekstari äänet ovat ennemmän kuin tervetulleita. Viime kuukausilta on kerätty kuvamateriaalia, josta käy ilmi kulissien takana tehtävä uurastus tulevaa koitosta varten. Kurkatkaapa VIDEOPÄIVÄKIRJA ..ähäkutit :)
15.03.2012
Jaa että minne !?!...noh, kerran otit asian puheeksi niin tässäpä muutama ajatus: Tänään Himos Areena, Huomenna Tahkon Piazza ja lauantaina Kalajoen Dyyni. Sunnuntaina sit hyvin levänneena takaisin kotiin !
Ja pakkailun ohessa voi käydä "BILEBÄNDI 2012" sivuilla ihmettelemässä :)
11.03.2012
Alkusoitto BILEBÄNDI 2012 skabaan alkanut...oheisesta linkistä löytyy ohjelmasarjan eka jakso. Meidän osuus 22min 30sec, käykää ihmettelemässä ja facebookissa tykkäämässä. Tykkäisimme siitä kovasti !
- Tykkäillen Jukka -
05.03.2012
No niin...lomat on lomailtu ja nyt löytyy virtaa mitä uskomattomimpiin suorituksiin. Ja "BILEBÄNDI 2012" kilpailun lähestyessä, tulemme näyttämään mitä osaamme. Tome osaa irrottaa itseltään peukalon ja laittaa sen sitten takaisin, eikä se edes satu. Ja meitsi osaa siirtää etusormen kädestä toiseen, ihan vain napauttamalla käsiä yhteen..uskokaa tai älkää. Eikä tässä vielä kaikki, loput selviää keikoillamme :)
ASIAAN....keikoista puheen ollen: Tulevana viikonloppuna luvassa mieskauneutta, naiskomeutta ja mahtavia housuja. Perjantaina Espoon Fennia, lauantaina Pudasjärven Kurenkoski. Tulkaapa paikalle, mekin tullaan niin se on sillon reilu peli..!!!
Myös paitoja on tuloillaan ja niitä on sitten saatavilla pientä korvausta vastaan...asiasta lisempää myöhemmin. Semmosta !
-Jukka-
12.02.2012
Orkesteri viettää muutaman viikon hiljaiseloa keikkarintamalta ja paneutuu vuosiloman viettoon. Maaliskuussa taas jatketaan hyvin levännein, nuorina, komeina, lihaksikkaina jne....lista on loputon :). Kuikuilkaa odotellessa mitä "BILEBÄNDI 2012" sivuilla tapahtuu. Ja jos oikein ikävä iskee niin youtubesta löytyy pätkiä keikoiltamme ja monen muunkin keikoilta, jännä paikka tuo youtube.
Hyvää Helmikuun loppua :)
- GHA:n apinat -
07.02.2012
Tulevana lauantaina 11.02.2012 järjestetään CORONAROCK VII. Tapahtuma on päihteetön ja avoin kaikille, tulkaahan koko perheen voimin. Myös musiikkitarjontaa on laidasta laitaan, jokaiselle jotakin. Pääesiintyjänä tapahtumassa Jukka Poika. Meidän soitot alkaa n. 22.00 ja päätämme tapahtuman.
01.02.2012
Lauantaina Vanha Paloasema, Oulu. Myös YLE tulee paikalle kuvaamaan materiaalia tulevaan "BILEBÄNDI 2012" - ohjelmaan. Tulkaahan paikalle, me ainaki tullaan...ehkä!
26.01.2012
Jaa että viikonloppu luvassa..jaa että minnekkö menis...jaa no me mennään ainaki Mustaanleskeen Ylivieskaan...niih!
21.01.2012
Ja homman nimi on Viihdemaailma Konsta Kaustisilla. Ja päivähän on tänään :)
11.01.2012
Niin se viikko taas meni...tulevana viikonloppuna ois logistisesti mitä parhaiten järjestetty "minirundi". Perjantain Turku, lauantaina Tahko, sunnuntai ja maanantai meneekin sit Saariselällä..semmosta
05.01.2012
Huomenna Rovaniemi ja Pohjanhovi, tervetuloa !!
30.12.2011
Niin se vuosi meinaa vaihtua :). EI muuta ku jättäkää sukset ja toppahousut kotiin ja auton keula kohti Iso-Syötettä. Pistämme kemut pystyyn...Monoilla on muuten helppo pysyä pystyssä vaikka liikkuminen onkin hidasta, melkeimpä kannattaa pakata mukaan :)
29.12.2011
Tuossapa ois tuorein juttu luettavaksi liittyen tuohon "BILEBÄNDI 2012" kilpailuun. JUTTU YLEN PAIKALLIS-UUTISISSA
21.12.2011
Joulu lähestyy, samoin kauan odottamamme keikka kotikonnuilla. Ja keikkahan on 25.12 Bar-Koodissa, Kemissä. Tulkaahan paikalle sankoin joukoin, mekin tullaan ;). Ja 26.12 suunnaksi Levi.
> Bilebändi 2012-skabaan liittyvä lehtijuttu luettavissa POHJOLAN SANOMISSA !!
16.12.2011
No nyt se on virallista !!! Meidän apinalauma on selvinnyt esikarsin(n)oista ja on valittu "BILEBÄNDI 2012" kilpailuun. Suorat lähetykset alkavat maaliskuussa YLEn kakkosella, katsotaan mihin rahkeet riittää ;). Seurailkaahan mediaa ja jos oikein hurjaksi heittäytyy niin saa meitä äänestääkin..ähäkutit !!
14.12.2011
Viikonloppu lähestyy, samoin Vantaan Shamrock ja Kouvolan Mulligans. Tervetuloa !!
08.12.2011
Tulevan viikonlopun keikat peruttu !! Otamme viikon päästä sit Vantaalla ja Kouvolassa uusiksi!
01.12.2011
Viikonloppuna homman nimi on Salon Sokos Hotel Rikala, tulpaaka kattomaan...niih!
27.11.2011
Kiitos Jyväskylä, oli huippua !!!!!
25.11.2011
Jyväskylän Londonissa tapahtuu tänään ja huomenna...ollaan meluamassa siellä kumpaisenakin päivänä. Tänään Londonissa kuvataan myös GHA-DVD, olisi kauhean mukavaa jos tekin osallistuisitte kuvauksiin, ähäkutit ;)
16.11.2011
Viikonloppu lähestyy...perjantaina Vantaan Shamrock, lauantaina Kouvolan Mulligans. Paikalle kannattaa tulla jo ihan Matinkin takia, joka tuurailee basson varressa ultimaattisella Pastorius tatsilla...ja komiaki vielä. Ja.....
13.11.2011
Olipa vain hyvät kekkerit Levillä. Suuri kiitos tunturin väelle!!!
27.10.2011
Huomenna hyvä päivä heittäytyä villiksi ja tulla kanssamme Vaasan Waildiin!!
22.10.2011
Kiitos Riihimäki, Erityiskiitos Yövuoron henksulle !!
Tänään O C- bar,Imatra. Be there !!
19.10.2011
Perjantaina Riihimäen Seurahuone, lauantaina OC-Bar Imatra. Tervetuloa!!
03.10.2011
Baltic Princess starttaa Helsingistä torstaina ja kekkerit kestää aina lauantaihin saakka, hypätkää kyytiin!!
28.09.2011
Ja seuraavana vuorossa Tampereen Ilona. Mahtavia housuja ja paitoja luvassa koko viikonloppu :)
22.09.2011
Lappeenrannan Ilonassa luvassa menoa ja meininkiä sekä perjantaina että lauantaina, tulkaapa vaikka katsomaan!!
19.09.2011
Rakas ystävämme ja pitkäaikainen miksaajamme Matti " Pylly" Palenius jättää orkesterimme, ja siirtyy mikkiständin varteen estradille. Mies aloittaa solistina Joku Paikallinen Bändi-yhtyeessä. Matin saappaisiin astuu Jarmo Hatunen, hieno mies ja omiaan täydentämään apinalaumaamme. Kiitokset Matille yhteisistä kilometreistä ja kaikkea hyvää tuleville kilometreille. KIITOS <3
- Grooving High Allstarsin apinat -
11.09.2011
Tulevana torstaina orkesteri hyppää pariksi päiväksi Silja Europalle viihdyttämään, hyppää kyytiin viihtymään ;)!
03.09.2011
Extreme Run:n viralliset jatkot Oulun Apollossa. Nähdään siellä !!
02.09.2011
Huomenna Oulussa pärähtää useampaankin otteeseen..varatkaahan paikkanne eturivistä. Lisää asiasta
-: EXTREME RUN :-
28.08.2011
Ja suuri kiitos Helsinki!!!
27.08.2011
Kiitos Turku!!!
22.08.2011
Tulevana viikonloppuna Turun Kooma ja Raffaellon Terassi Helsingissä...sinne!!
01.08.2011
Kiitos Oulu, olihan meillä vain hyvät kekkerit :)
26.07.2011
No nni ähäkutit...lauantaina Vanhalla Paloasemalla pärähtää, sinne siis!!
Myös Oulun Extreme Run-tapahtuman aikataulu varmistunut, tsekatkaapa TÄSTÄ ni tiedätte minne tulla :)
16.07.2011
Kiitos Vantaa!!! Tänään Kouvolan Mulligans, tervetuloa.
15.07.2011
Tänään Vantaan Shamrock, huomenna Mulligans Kouvolassa. Nyt on vlopun määränpääkin selvillä :)
03.07.2011
Kiitos Tahkon ähäkutit, oli meininki kohillaan. Otamme tammikuussa uusiksi !!
22.6.2011
Orkesteri toivottaa kaikille hyvät Jussit !! Pysykäähän pinnalla tai ei o keikoille tulemista...
17.6.2011
Tämä viikonloppu pyhitetään Tampereen Ilonalle, tulkaahan sankoin joukoin paikalle!!
27.5.2011
Uutta videonpätkää nähtävillä...klikkaappa
Katso LIVE-pätkä ja vilkaise miltä Levillä näyttää vappua odotellessa.
19.5.2011
Tulevasta maailmanlopusta huolimatta orkesteri jatkaa keikkailua normaaliin tapaan. Tsekatkaa "keikkakalenterista" missä ja milloin niin osaatte tulla paikalle.
15.5.2011
Kiitos Tornio, aivan mielettömät bileet. Pitääpä ottaa uusiksi....ähäkutit!!
6.5.2011
Orkesteri voi hyvin ja kiertelee pitkin suomen maata. Tulkaahan keikoille viihtymään!
Nyt voitte alkaa myös meidän twitter seuraajiksi , siitäs saitte...senkin twähäkutit
5.5.2011
Uusi sivusto avattu, tervetuloa!
-Ylläpito-
|
|